Festaricliché

Tulin, näin, voitin. Nimittäin itseni. Kävin lauantaina Wanaja festivalissa ottamassa pitkään unelmoimani traguksen oikeaan korvaan. Olen haaveillut siitä varmasti parisen vuotta, mutten ole uskaltanut ottaa sitä aiemmin.

Kaikki alkoi tammikuussa 2009, kun sain kerättyä rohkeuteni, ja sain suostuteltua Heidin mukaani ottamaan helixit (mulla vasemmassa). Heidillä se tosin oli jo toinen sellainen, mutta kuitenkin.
Kävimme eräässä kotikaupungin kauneushoitolassa, koska oikeaan liikkeeseen tuntui olevan vaikea varata aikaa (yritimme soittaa usean viikon ajan useita kertoja ilman vastausta). Jännitti, mutta onneksi kaikki meni hyvin. Neulalla ruston läpi pistäminen ei tuntunut läheskään yhtä nipistävältä kuin esim. tavallisten korvisten ampuminen kultasepän liikkeessä... Ihan oikeesti. Mulla on tavallisia sentään viisi, joten ehkä tiedän.

Ongelmatonta helixin kanssa ei ole aina ollut, mutta nyt ollaan sovussa ja en voisi kuvitella olevani ilman sitä. Toinen meistä (siis musta ja Heidistä) ei ole ollut aivan yhtä onnekas...

No mutta Wanajaan. Olin siis jo pitempään haaveillut ottavani, mutta en ole saanut aikaiseksi varata aikaa minnekään. Kiireitä ja oon varmaan vaan raukkis sitten :D Eniten on arveluttanut, miten korvatulppien kanssa onnistuu.
Koko lauantaipäivän emmin, mutta sitten kuitenkin uskaltauduin täyttämään asiakastietolomakkeen ja kiipeämään Igor'sin rekkaan. Ja pari minuuttia, kun kävelin tärisevin jaloin sieltä myös ulos. Tragusta rikkaampana ja 40e köyhempänä. Tuntuihan se ikävältä, mutta ehkä alan rakastaa tätäkin yhtä paljon kuin helixiäni, kunhan saan vaihdettua vähän nätimmän (= pienemmän) pallukan tuohon. Ja varmasti myös litteän sisäpuolelta; nyt sisällä on myös pallo joka tuntuu välillä hassulta!

Mutta siis onneksi uskalsin. Ja vielä festareilla.
Ei, en ollut humalassa. Olin vain särkylääkkeiden vaikutuksen alaisena selkäkipujen takia.