Tänään olikin eka aamu tällä viikolla, kun mun ei tarvinut juosta junaan! Ihanaa :)
Lisäksi olen oikein tyytyväinen eilen tulleeseen MeNaiset -lehteen, koska en ehtinyt lukea sitä kokonaan aamun junamatkalla! Yleensä se tulee aina selattua ensin läpi, jonka jälkeen vasta alan lukea niitä juttuja ja iltapäivän junamatkalle jää sitten vaan sellaiset jutut, joita en ehkä jaksais lukee, mut pakko, kun ei ole parempaakaan tekemistä. Tällä kertaa sen sijaan aloinkin heti lukea, enkä päässyt seilailussakaan kuin vähän yli puolivälin. Juttu salakuuntelijasta oli hauska! Siis mitä ihmettä -kamaa :D En varmasti enää uskalla jutella mitään tärkeetä missään kahvilassa tai junassa, kun siinä on kuitenkin joku salakuuntelijamummo vieressä kyttäämässä!
Unohdin tänään napata aamupalan mukaan kotoa ja jouduin sit hakeen Pasilan aseman K-marketista jotain (herkuttelen mm. kirsikkatomaateilla!! ♥ nom.). Huomasin, että toinen sisä-ottomaatti oli tänään rikki ja siihen ainoaan jonottikin parhaimmillaan joku 10 ihmistä. Ulkona olevaan ottomaattiin ei sen sijaan ollut yhtään jonoa. Taisi sekin siis olla rikki? Toivottavasti kellään jonottajalla ei ollut kiirettä junaan...
Työkuviot alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan. Enää ei tarvitse ihan joka asiaa käydä kysymässä!
Spekulaatiot mun jatkostani täällä myös jatkuu. Mielelläni kyllä ottaisin varmistuksen!
6-7 tunnin päästä suuntaan Helsinkiin tsekkaan Narinkkatorilla Breaking the Ice with Laurea (tapahtuman juontaa Ketonen & Myllyrinne!!) ja ehkäpä Kampin uudistetun Suomalaisen avajaiset ja ainakin myös Sokoksen 3+1 päivää! Ehkäpä myös sitten illemmalla tuon Breakkarin jatkot The Circuksessa. Laura taisi ostaa mulle lipun eilen... Ei kyl 6e kauheesti lovea tee tällä hetkellä, vaikka jäisikin lippu käyttämättä :) Sen sijaan en raaski lähteä illalla Hämeenlinnan Sirkukseen Dj SASHia kuunteleen... :s Valintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)