sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Ei kesällä kuulu sataa lunta?

Aamulla yritin ensin herätä klo 8:00... Oikeasti heräsin noin kympiltä vain tajutakseni, etten ollut muistanut kääntää kelloja valmiiksi ja kellohan olikin siis jo peräti 11. Ei toivoakaan nähdä sunnuntaiaamun Simpsoneita tai Futuramaa.

Päivä on ollut ihana. Oon saanut olla rauhassa kotona eikä ole tarvinut lähteä yhtään minnekään. Luksusta ja aidosti tervetullutta vaihtelua! Olen urakoinut haalarimerkkejä kiinni haalareihin ja katsonut Frasier-putken ja MTV:n Disaster Date Weekend Breakin. Lähestulkoon hulvatonta siis! :D
Lisäksi sain aikaiseksi katsoa Silmänkääntäjän ja nyt pyörii Lost in Translation. Huomenna pakko palauttaa ne kirjastoon, kun en saanut perjantaina uusittua ja niille on kertynyt sakkoa koko viikonlopun!

Tässä vaiheessa haalareihin oli ehtinyt kiinnittyä jo Aleksin appron C ja Bändäri '08 -merkit.

Kovasti on merkkejä kiinni ja tilaa vähän, mutta kyllä sieltä lahkeista silti vielä paikkoja isommillekin merkeille löytyy...
Tänään siirryttiin siis kesäaikaan. Sen kunniaksi muutama talvinen kuva vielä...
La 19.3. Hämeenlinnan r-asemalla. Yön aikana oli tullut talvi! Tulin Hyvinkäältä kotiin aamulla.

Lunta satoi. Minne kevät katosi?

Näkymä mun työhuoneeni ikkunasta joku päivä tällä viikolla. Ja lunta tuli tuulen kanssa melkein vaakatasossa.
Tulisiko se kevät jo ensi viikolla oikeasti??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)