Kävin eilen Hämeenlinnan Bio Rexissä katsomassa Hobitti-leffan 3D HFR:nä. En ole aiemmin juurikaan pitänyt 3D-elokuvista ja mieluummin olenkin käynyt kaiken katsomassa lähinnä 2D:nä. Syy, miksi juuri Hobitti kolmiulotteisena, on niinkin yksinkertainen kuin, että näytöksen ajankohta sattui olemaan sopiva (alkoi klo 14) ja päivänäytösten liput on hieman halvempia kuin iltanäytösten. Ja päivänäytökset on siitä mukavia, ettei niissä ole koskaan ruuhkaa. Tälläkin kertaa salissa oli minun ja ystäväni lisäksi vain yksi pariskunta.
Aiemmilla kerroilla 3D:t on tuntuneet epäselviltä ja niitä on jotenkin ollut vaikea seurata, mutta johtuu varmaan siitä, ettei mun silmät ja aivot vaan ole tottuneet katsomaan niitä. Tää HFR-versio tuntui kuitenkin jollain tapaa paremmalta... Ei ollut ollenkaan epämiellyttävää, päin vastoin!
Itse leffa sen sijaan... Menin ihan ilman ennakko-oletuksia. Itseasiassa en enää nykyään odota juurikaan miltään kirjoista tai muista vastaavista tehdyiltä leffoilta juurikaan mitään - näin ei tule pettymyksiä! Toimii ;)
Hobitti oli mun mielestäni ennen kaikkea hienoa katsottavaa koko maailmansa kanssa. Kääpiöt on Tolkienin luomista kansoista mun lemppareita ja olikin ilo seurata niiden jörötystä melkein kolme tuntia. Pääpiirteittäin leffa seurasi kirjaa - sen verran, kun siitä mitään enää muistan lähemmäs 10 vuoden takaa - mutta varmasti mukana myös sellaista, mitä kirjassa ei ollut. Hobitti on siis ihan eri henkinen leffa rakenteeltaan kuin Sormusten herra-trilogian osat olivat. Kun kerta kyseessä on noin 300-sivuinen kirja, joka on venytetty kolmeksi (3-tuntiseksi) elokuvaksi. Rahastuksen makua, rahastuksen makua...
Mutta eipä mua yhtään haittaa, että kävin sen katsomassa. Ja varmasti tulee käytyä katsomassa ne seuraavatkin osat päivänäytöksissä.
Mä olin tosi tyytyväinen tuohon leffaan. Oli kerrankin sellanen leffa, ettei jäänyt harmittamaan joku asia joka kirjassa on ja leffassa ei. Ja mulla´oli kirja suhteellisen tuoreessa muistissa, kun luin sen keväällä joskus
VastaaPoistaKiva kuulla, etten ole ainoa, joka ei valita tuosta leffasta :) Tuntuu, ettei juuri kellään ole mitään hyvää sanottavaa, ja lopuilla onkin sitten negatiiviset ennakkoluulot.
Poista