Tiistaina 16.10. yritin kovasti keskittyä päivällä opparin kirjoittamiseen, mutta ei siitä oikeen matkajännityksen ansiosta tullut oikein mitään. Sen sijaan jotenkin innostuin liittymään Twitteriin, mitä en ihan vieläkään käsitä. Pakko myöntää, etten oo oikeen onnistunut sisäistään sen toimintaa kunnolla vieläkään, vaikka siitä on parisen viikkoa jo aikaa ja takana on jo jokusia twiittauksia :D No mutta anyway. Puoli kolmen maissa lähdin matkalaukkuni kanssa pankkiautomaatti-pit-stopin kautta yliopistolle syömään ja sitten odotteleen Staabin tilausbussia. Bussiin nousi 15:15 kolmekymmentä staabilaista, ja bussi suuntasi kohti Turun lentokenttää. Meidän työelämäexcu Brysseliin alkoi.
Turussa kohdanneen shokin aka terminaali 2:n, jonka edessä me jouduttiin oikeesti odotteleen ulkona ovien aukeamista, vaikka kello oli jo sen verran, että niiden olisi pitänyt olla auki, jälkeen lennettiin onnellisina Ryan Airilla Brysseliin, matkustettiin bussilla kaupunkiin ja käveltiin hostellille. Hostelli sijaitsi kohtuullisen etnisessä kaupunginosassa, mutta onneks siitä oli vajaan 10 minuutin kävely siistimmille kulmille ja vajaa 20 minuuttia ihan ydinkerkustaan. Kaikista ennakkoasetelmista (lue: netistä löytyneet arvostelut) huolimatta hostelli oli kohtuullisen siisti (verrattuna Helsingin Stadion hostelliin!), joskin yllätti pienuudellaan ja tiukoilla säännöillään ja kovasti sai asioista vääntää ja säätää melkein koko viikon. Hengissä kuitenkin selvittiin ja mä ainakin olin ihan joka aamu freesinä vierailukohteessa :) Mutta ei niistä sen enempää, antaa kuvien kertoa enemmän.
 |
1. ilta, tai oikeastaan yötä se oli jo. Nälkäiset matkalaiset lähtee etsiin syötävää. Jubilerin tilalla oikeesti Hoegaardenia. |
 |
Laiton kuva 1. vierailukohteesta. Ei vartija ollut innoissaan, kun näki meikäläisen kännykkä kourassa heti, kun ne oltiin saatu takaisin. |
 |
Se kuuluisa pissaava poika. Manneken Pis. |
 |
Se vähemmän kuuluisa pissaava poika ja vohveli. Noita jäljitelmiä oli kaikkialla! |
 |
Grand Place |
 |
Kunstberg/ Mont des Arts |
 |
Kuninkaan palatsi |
 |
St. Michelin kirkko |
 |
3. vierailukohde: Euroopan parlamentti, joskin kuva on day 2:n kohdalta, kun oltiin menossa Suomen pysyvään edustustoon. |
 |
Brysseli oli sarjakuva- ja Hergé-fanille oivallinen paikka! |
 |
Euroopan parlamentista :) |
 |
Parlamentariumissa oli kaikkea mielenkiintoista ihan Euroopan yhdentymisen alkuajoista nykypäivään. |
 |
Taidetta puistossa |
 |
Epävirallinen vierailukohde: Cantillonin panimo |
 |
Tintin, Milou & Haddock |
 |
Day 3, jolloin oli iltapäivällä hyvin aikaa. Me lähdettiin Lauran kanssa tsekkaamaan Atomium. |
 |
Bryssel Atomiumin huipulta katsottuna. |
 |
Viimeinen ilta ja Kwak. |
Bryssel oli syksyinen, mutta kelit lämpeni lopua kohden. Ekaa päivää lukuun ottamatta saatiin nauttia jopa reilusta 20 asteen lämmöstä ja viimeisenä päivänä aamulla jopa paistoi aurinko. Onneks kuitenkin oli se sateenvarjo mukana... Aika huikee ja kaikinpuolin legendaarinen reissu oli! :) Vaan yksi onnistui kadottaan tavaransa, kukaan ei myöhästynyt koneesta, kaikesta jännästä selvittiin ja kaikilla oli hauskaa.
Niin ja oli kulinaristinen elämysreissu myös. Ei sitä aina tuu syötyä etanoita, simpukoita, belgialaista vohvelia, nuudelia ankan kanssa ja nähtyä puhelinluettelon kokoista olutlistaa missään. Tää oli mun ensimmäinen syysloma sitten abivuoden.
Ooooi, mitkä tuopit vimpossa kuvassa! :D
VastaaPoistaps. sulle ois taas haaste mun blogin puolella :>