Ajatuksia asiasta ja yleensä enemmänkin sen vierestä. "Kuori itse appelsiinisi!"
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Noin puolimatkassa pt. 2 a.k.a Päivän kuva
Onneksi, mikäli olen osannut toukokuussa laskea päivät oikein, ollaan jo hieman yli puolivälissä! :)
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Noin puolimatkassa
Lähes kaksi kuukautta töissä ja siirtymä on tapahtunut 0,3 litran muumimukista 0,3 litran emalimukin kautta 0,4 litran kulku-mukiin. Samalla annostus on noussut 1-2 kupillisesta 3-5 kupilliseen.
Työelämä rappeuttaa.
Kaksi kuukautta jäljellä.
Työelämä rappeuttaa.
Kaksi kuukautta jäljellä.
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Erilainen juhannus
VAROITUS! Postaus ei tule sisältämään yhtään kuvaa.
Oon viettänyt erilaisia cityjuhannuksia koko pienen elämäni. Varsinkin viime vuosina, kun juhannukset on tullut ihan oikeasti vietettyä kaupunkien keskustoissa. Tällä kertaa vietin juhannuksen vanhempieni luona - pitkästä aikaa! Ei jotenkin tehnyt ollenkaan mieli lähteä minnekään riekkumaan, vaikka pari juhannusmeininkikutsua sainkin, kun sitä on tullut mentyä reippaammin jostain kumman syystä koko vuosi... Sama fiilis on itseasiassa ollut myös tässä koko kesän ajan, kun ei varmaan tule juuri minnekään festareille lähdettyä.
Juhannus alkoi piknikillä (lue: pussikaljalla, koska ei me oikeestaan eväisiin koskettu) sekä testaamalla juhannuksen menoliikenteen taajamajunassa. Porukalla oli tavallista enemmän matkatavaroita ja väkeä jäi mun mielestäni tavallista enemmän pois mm. Lempäälässä ja Iittalassa. Itsekin olin varustautunut Kånkenin sijaan Tight Evo Largella, ihan vaan uskottavuussyistä... ;)
Aattona siskon perhe tuli myös vanhempieni luokse. Juhannuksen suolana tänä vuonna Sanne 3v 9kk ja "Pippi" tasan 2kk. Olin viikkoa aiemmin saanut Pipiltä ensimmäisen hymyn ja tällä kertaa sen kanssa tuli juteltua paljon ja irtosipa sieltä jo naurujakin. Parasta ♥ Sanne auttoi mua ripustamaan pyykit narulle ja oli ihana seurata, kuinka innoissaan toinen oli siitä, kun sen nosti ylös, jotta se yletti ripustamaan vaatteen ja laittamaan pyykkipojan ihan itse. Muuten se suoriutui pyykkipoikien ojentamisesta oikein mallikkaasti osaamalla ojentaa oikean määrän oikean värisiä pyykkipoikia. Olisipa vaatteiden ripustus muulloinkin yhtä mukavaa! Muuten me piirreltiin, puhalleltiin saippuakuplia ja jopa kitkettiin hieman pensaiden juurelta heinää.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Perinteisten uusien perunoiden, loimulohen ja salaattien lisäksi allekirjoittanut kunnostautui tänä vuona barbeque masterina grillaten aurajuustotäytteisiä pekoniin käärittyjä jumboherkkusieniä, kesäkurpitsaa, nippusipulia sekä äidin marinoimia valkosipuleita. Noi sienihässäkät on mun uusia lemppareita!
Lauantaina kunnostauduin sitten järjestelemällä erään yhdistyksen, jonka rahastonhoitajana toimin tänä vuonna, tämänvuotisen tositteiston sekä tekemällä kaikki rästissä olevat laskut ja vähän muitakin. Kyllä siinä tuli varmaan tehtyä työpäivällisen verran töitä.... Mut mikäs siinä, kun telkkarista tuli samalla mm. Rölli ja metsänhenki sekä monta jaksoa Ally McBealia. Voi sitä nostalgian määrää! Illalla tuli katsottua lisäksi Yle Teemalta kolme Pekka ja Pätkä -elokuvaa. En ole ehkä koskaan aiemmin niitä katsonut, mutta ne on oikeesti hyviä! Varsinkin Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä oli hauska.
Tänään sitten tuli aloitettua päivä sunnuntai-Frasier-maratonilla, jota en ole moneen viikkoon ehtinyt jostain syystä katsoa. Sitten suuntasinkin Iittalan lasimäelle hieman Iittalan alennuksia bongaileen. Mukaan tarttuikin punainen Kulku-muki 0,4 l töihin toiseksi kahvikupiksi (Primadonna-mukin lisäksi) 6,00e, Tiuhti& Viuhti sekä Tuu-tikki kahvilusikat 8,00e sekä Fiskarsin Inspiration Gloria kynsisakset 10,00e. Iittalasta kiirehdin takaisin Hämeenlinnaan ja Maximiin, koska sen jo perinteinen leffakaruselli on käynnissä ja leffaan pääsee pikkurahalla. Kävin siis katsomassa Dark Shadowsin ja lippu kustansi kokonaiset kolme euroa. Ja se täytti kyllä kaikki odotukset, kun ei mitään huikeita odotuksia ollut. Ehkä jopa yllättävä leffa. Kyllä mun mielestä tuolla hintaa kannatti hyvinkin käydä katsomassa!
Kuitenkin parasta juhannuksessa oli se, että joka aamu sai nukkua pitkään huolehtimatta herätyskellosta. Tällä hetkellä ei siis väsytä yhtään. Uudella tarmolla kohti uutta työviikkoa. Loistoa! :)

maanantai 18. kesäkuuta 2012
"Käy kattoon onks meiän lukko tallella :( "
Päivän ihmetyksen aiheena on ollut se, että olin päivällä saanut yllättäen viestin Mikolta, jossa se pyysi mua käymään katsomaan, onkohan meidän lukko tallessa Tampereen Patosillalla. Mietin ja vastasinkin siihen, että kukas sen sieltä veisi ja lupasin jossain välissä piipahtaa katsomaan, kunhan ehdin. Asia jäi vaivaamaan ja googlasin. Löysinkin monta osumaa niin Yle Uutisten, Aamulehden kuin Ilta-Sanomienkin sivuille.
Ilmeisesti siis viikko takaperin jotkut TAITEILIJAT olivat käyneet voimapihdeillä irrottamassa Patosillan kaiteesta suurimman osan lukoista. Aamulehden sivuilla oli tällainen ennen ja jälkeen kuva:

Jollen ihan sokea ole, onnistun tuosta ensimmäisestä kuvasta bongaamaan meidän lukon. Jälkimmäisessä sitä ei ole, joskin kuvakin on otettu jonkin verran eri kohdasta. Pakko myöntää, että tuntuu pahalta. Aamulehti julkaisi myös kuvia tuosta TAIDETEOKSESTA. Siitä voi sitten itse kukin miettiä, kumpi on nätimpää, lukot sillan kaiteessa, jotka merkitsevät sadoille pariskunnille paljon enemmän kuin mitä ovat fyysisesti, vaiko sitten rautamöykky, johon on ikuista rakkautta symboloivat lukot sulatettu näkymättömiin (tunnistaako joku jonkun noista päällä olevista?). Ensimmäistä saivat kaikki vaapaasti käydä ihailemassa. Tykkäsin kävellä sillalla ja katsella lukkoja jo ennen kuin alettiin miettiä oman viemistä. Jälkimmäinen on ilmeisesti jossain näyttelyssä, jonne pitää maksaa pääsymaksu. Ja taidetta tai ei, mun silmääni tuo möykky ei erityisemmin hivele. Ajatuksena ymmärrän sen universaalin rakkauden, mutta oliko pakko aiheuttaa meille ja sadoille muille mielipahaa?
Me vietiin meidän lukko uutena vuotena, muutaman minuutin yli puolen yön. Avain heitettiin perinteen mukaisesti Tammerkoskeen. Viimeksi käytiin yhdessä "tarkistamassa" lukko vappupäivänä.
Tämä tästä vielä puuttuikin. Mikko on ollut merillä nyt reilun kolme viikkoa. Vielä muistaakseni 37 vuorokautta ainakin jäljellä. Mulla on oikeasti toista ikävä ja sitten saan kuulla vielä tällaisen uutisen. :(
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Junakiukutus
Voin kertoa vinkin junamatkustukseen. Jos saavut asemalle niin, että lipunmyynti on jo kiinni, etkä ehdi ostaa junamaatista lippua, ei kannata myöskään juosta junaan ilman sitä lippua ellet ole valmis maksamaan sitä 5 euron palvelumaksua. Ennen sen maksun joutui maksamaan junasta ostettuihin lippuihin vain, kun lipunmyynti oli asemalla auki. Nykyään noi lippumaatit, joissa käy valuuttana vain muoviraha, lasketaan ilmeisesti lipunmyynniksi. Loppuillasta ei siis kannata haaveilla junamatkustuksesta, jollei muovirahaa satu olemaan mukana, tai jos tulee tosiaan asemalle hieman viime tipassa... Pitäisi siis osata oikeasti ennakoida matkustelu ja hankkia lippu ennakkoon.
Niin ja junassahan ei käy se muoviraha, vaan pitää sit olla käteistä.
Mulla ei useasti ole huonoa sanottavaa junafirmasta, mutta tää kyllä nyt kiukuttaa seun verran jopa, että olisin valmis vaihtamaan nykyiset reissaamiseni bussireiteille, jos se vaan ei normaalisti olisi kalliimpi vaihtoehto...
Mur!
Junafirman sivuilta selvisi, että tämä käytäntö on ollut maaliskuun alusta asti voimassa.

Ninnin haaste
Ninni haastoi mut tällaiseen juttuun, jossa se on antanut 11
kysymystä ja haastanut muutaman ihmisen (alkuperäisten sääntöjen mukaan pitäisi
haastaa 11) vastaamaan niihin kysymyksiin blogissaan. Lopulta haastetun pitäisi
sitten keksiä 11 uutta kysymystä ja haastaa uudet ihmiset vastaamaan niihin.
"Each
tagged person must answer the 11 questions given to them by their
"tagger"
and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and
link them
in your post. Create 11 new questions for the people you tag
to answer.
Do not tag back to the person who has already tagged you. "
1. Jos sun pitäisi luopua jostain aistista niin mikä se
olisi?
Varmaan makuaisti, koska haju muodostaa makua eli jotain vois edelleen kai "maistaa" ilman varsinaista makuaistia..
2. Mikä biisi tulee ekana mieleen?
Elokuun Saatilla
3. Lempitavarasi ja miksi?
Puhelin, koska sillä voi hoitaa monia asioita.
4. Voisitko elää ilman alkoholia?
Aivan varmasti, eikä olisi mitenkään hankalaa.
5. Elämäsi upein hetki? Miksi juuri se?
Kebnekaisen huiputus. Kiipeä itse tunturin laelle niin tiedät, miksi.
6. Unelma-ammattisi?
Ei mitään käsitystä. En mä halua mihinkään tiettyyn ammattiin vaan haluan mennä ja tehdä sitä, mikä milloinkin on mielenkiintoisinta.
7. Lapsuuden lempiohjelma?
Vili Vilperi, Rölli, Pelle Hermanni, Muumit, Prätkähiiret, Turtles ja Kippari-Kalle.
8. Missä ja millaisena näet itsesi viiden vuoden päästä?
Olen toivottavasti valmistunut molemmista kouluista hyvin arvosanoin ja olen töissä jossain mielenkiintoisessa ja koulutusta vastaavassa paikassa. Asun Mikon kanssa samassa osoitteessa ja pidän pytinkiä yllä, kun se huitelee merillä.
9. Päivän hyvä työ?
Opparia tehty taas vähän eteenpäin. Ja aikaa itselleni.
10. Mitä inhoat eniten?
Sitä ettei pidetä kiinni sovitusta, eikä keskustella asioista.
11. Mitä sanoisit mulle, jos tulisit kadulla vastaan?
Moi, mitä kuuluu? Ei olla nähty pitkään aikaan.
Musta on tullut vähän laiska näiden juttujen kanssa. En jaksa nyt keksiä kysymyksiä saatika haastaa ketään vastaamaan niihin. Kiitos ja anteeksi.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Kesäkuu = kesä alkaa. Vai?
Kesän piti olla täällä. Eilen ja tänään on taas monet ja monet juhlineet koulujen päättäjäisiä. Tällä kertaa vaan sää on ollut valitettavan vaihtelevaa. Hieman säälittää ne säihkysääret, jotka suuntaa säihkyvine säärineen kohta puoliin jonotteleen baareihin. Onnellisia ne, jotka tajuavat ottaa lämpöistä vaatetta päälle.
Purkauksen aiheutti se, että kävin päivemmällä YleX Popissa kuuntelemassa Pariisin kevättä, Elokuuta ja Palefacea (feat. Tommy Lindgren ja Redrama!). Happoradion jouduin skippaamaan, koska oli pakko todeta, että on kylmä. Teatterin mittari näytti koko ajan 10,7 astetta. Missä olikaan ne tumput ja pipo yms. Vettäkin ripeksi aina välillä, mutta ei onneksi niin kovasti kuin aamummalla. Oli kuitenkin oikein mukavat meiningit! :) Tosin, pakko tunnustaa, että oon fiilistellyt viikolla Elokuuta ja melkein tilasinkin levyn jo Äxästä (tuplaleimat ;)) automusiikiksi, mutta nyt oon vaan sitä mieltä, että ihan jees etten tilannut. Voi senkin rahan siis käyttää muuten... Toivottavasti Wanajassa olisi ensi kuussa paljon kesäisempi sää ja myös ehkä jollain tasolla parempi keikkakin.
Mulla on nyt myös sattumalta uusi puhelin. Otin sillä muutaman kuvan, mutta jostain syystä en keksi, miten sen saisi yhdistettyä koneeseen. Usb-piuhan kanssa se tarjoaa vain vaihtoehtoa, että käyttäisin sitä mokkulana... En siis tähänkään postaukseen saa kuvia. Lohdutuksena voi kuunnella Elokuuta. Siitä kuitenkin tulee ihan hyvä fiilis :)
Nyt pitäisi olla kesä, mutta tää tyttö vetää villasukat jalkaan ja keittää teetä. Onnea kovasti kaikille valmistuneille! Nauttikaa muutkin kesäloman aloittaneet, koska kyllä se fiilis siitä muutaman vuoden päästä muuttuu...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)