keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Vuoden kolme ensimmäistä päivää

Näin alkoi mun vuoteni 2012.


Päivä 1: Rötväystä.
Nukuttiin pitkään ja vielä vähän pitempään, koska yläkerran naapureiden vuosi ei alkanut kauheen sopuisasti ja he sen kunniaksi päättivät häiritä meidän unia.
Katsottiin Dexterin 2. kauden kolme viimeistä jaksoa ja lopun viimein neljännestäkin kaudesta varmaan 8/12 jaksoa... Käytiin Siwassa, joka onneksi oli auki! ja ostettiin ruokatarpeita. Kananmunat unohtui, joten hain ne sitten Simpsonit-leffan jälkeen...Syötiin nakkeja ja raneja sekä salaattia, johon tuli kiinankaalia, kuorittua kurkkua, tomaattia, vesimelonia ja leipäjuustoa.

Päivä 2: Paluu omaan elämään
Herättiin vähän aiemmin, koska Mikon piti lähteä puolilta päivin Hämeenlinnaan keräämään kamppeitaan. Aamupalaksi syötiin ruisleipää, jonka välissä on juustoa, keittokinkkua ja kananmunan viipaleita (tää oli suunniteltu jo edellisenä päivänä, siksi jouduin silloin siwaileen toisenkin kerran). Katsottiin yksi jakso vielä Dexteriä.
Illalla mun piti mennä pilatekseen, mutta eteisessä päätin, etten menekään ja suuntasin alennusmyynteihin kaupunkiin. Piti hakea Anttilasta kellertävän oranssi lakana sänkyyn, mutta sen värisiä ei ollutkaan. Sain ruskean lakanan kympillä ja olin tyytyväinen siihen. Espritistä löysin hyvän väriset farkut ja jeggingsit sekä kierrätyspuuvillaisen t-paidan. Kaikki alennuksessa, kerrankin! Suomalaisesta mukaan tarttui kodinkansio, johon toivottavasti saan aikaiseksi järjestää tärkeät paperini jossain välissä.
Indiskassa kävin ihailemassa teemukeja, mm. tällaista:
FOLKMUG
mutten sitten raaskinut ostaa, koska olin juuri uuden vuoden aattona pienessä paniikissa ostanut keskustan Vapaa valinnasta viimeisen tän talven sesonkimuumimukin (muutamasta kaupasta ne on ehtineet loppua kokonaan)... Noh, mukaan tarttui silti ihanaksi toteamaani Indiskan Green mango -teetä. Suosittelen mangon ja hedelmäisen vihreän teen ystäville!

Päivä 3: Tiina-päivä eli kaikkea epätavallista
Aamulla piti herätä ihmisten aikoihin, mutta se taas vähän venähti. Ehdin silti tiskata ja tehdä imuroinnin ennen kuin lähdin asemalle Tiinaa vastaan. Päivään kuului juoruilua sekä käynnit paikoissa, jonne mun ei olisi muuten tullut mentyä: H&M, Pyynikin näkötorni ja Metson muumikauppa. Henkkamaukasta löysin pitkähihaisen paidan sekä neuleen. Molemmat oli alessa. En koskaan oikeasti löydä siitä kaupasta yhtään mitään, siksi en ole viime aikoina siellä juurikaan käynyt. Näkötornilla sain hyvät munkkikahvit (!!) ja huipulta näki oikeasti koko Tampereen. Tai niin meistä ainakin tuntui. Muumikaupasta mun mukaani tarttui pari korttia, magneetti (kuvassa alin eli strippi), mörkökahvipurkki (ei muuten, mutta oli alennuksessa ja oon joskus aiemminkin kuolannut sitä!) sekä rakastunut Mymmeli-rintanappi.
Lopuksi tehtiin mun luona vielä jauheliha-tomaatti-mozzarella pizzaa, joka oli aivan taivaallista ♥


Tamperetta Pyynikin näkötornin päältä katsottuna, 3.1.2012
Ja aamulla:
Muumipeikko: "Isä, miksi miesten on esitettävä rohkeaa?"
Muumipapa: "Esitettävä? Mehän olemme rohkeita." 
"Ainakin minulle on aina sanottu, että..."
Muumipeikko: "Äiti, pelkäsitkö sinä nuorena pimeää?"
Muumimamma: "En, rakas lapseni, mutta isäsi vuoksi esitin sellaista."
Muumipeikko: "No voi sun..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)