maanantai 31. lokakuuta 2011

Syksyfiilistelyä ♥

Telkkari, kynttilät, Nordqvistin Santa Lucia-tee, neulominen... ♥


Eilen alkoi Tampereen 46. valoviikot. Avajaisissa Keskustorilla oli tosi hieno Flamman tulishow ja olihan siellä Jukka Gustavsonkin puhumassa. Kohokohta valojen sytyttämisen lisäksi oli ilotulitus, josta vastasivat tän vuoden ilotulituksen Suomen mestarit eli Tulitemestarit ja show oli kyllä mun mielestäni tosi huikea! :))


Ei syksyssä oo mitään vikaa, vaikkei kunnon kumpparikelejä nyt oo ollutkaan...
Ei mua kyllä haittaisi, vaikka tulisi jo luntakin niin kuin viime vuonna taisi tähän aikaan jo ollakin.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Tenttiinlukemisen välttelyä

Piti aloittaa tänään lukemaan laskiksen tenttiin heti, kun kämppä tyhjeni. Nyt oikeesti harmittaa, kun en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi! Sen sijaan olen tänään käynyt kolme kertaa yliopistolla; ensin käytiin Mikon kanssa syömässä makaronilaatikkoa > nams!, jonka jälkeen saatoin Mikon junalle. Sitten kävin hetken päästä uudestaan tsekkaamassa Tamyn työelämäviikon työelämätorin. Viimeisen kerran kävin vielä alkuillasta tsekkaamassa UtaSportin suunnistustapaamisen... Mitä vaan, kunhan ei tarvii alkaa lukemaan tenttiin!

Muuten iso osa illasta on mennyt tehden tietotekniikan peruskurssin (ttpk) uutta harjoitustehtävää (excelin jatkoharjoitus). Tää on ehkä ainoa kurssi, jossa oon onnistunut tekeen hommat melkein heti valmiiks ja palautan etuajassa. Palautan aina kaiken silloin kun on se viimeinen hetki! Näitä sen sijaan olisi aina viikko aikaa tehdä, mutta oon pyrkinyt tekeen aina parin päivän sisään.
Kurssin alussa suhtauduin koko kurssiin vähän naureskellen, mutta on se oikeesti ollut ihan kiva tehdä etänä. Hommat ei oo välttämättä kaikki ihan peruskäyttökamaa vaan oon todella oppinut jotain uuttakin, kun yritän tehdä tehtävät kokonaan. Helpolla pääsis, kun tekis aina vaan sen minimin, jolla pääsee läpi, mutta ei siitä sitten olisi hyötyä.

Tein myös edellisten harjoitusten arvioinnit. Kyllä se aina vähän ketuttaa löytää omasta "huolella tehdystä ja viimeistellystä" tehtävästä virhe... :D

Tänään sain ensimmäisen kurssiarvosanani. Se oli kansiksesta, ja meni ihan mukavasti, kun otetaan huomioon millaisia epätoivontuntemuksia se sai varsinkin viimeisellä kerralla aikaan (yksi tenttikysymyksistä koski osittain juuri niitä viimeisen kerran asioita: keynesiläisyyttä). Mulla on nyt ensimmäiset 6 op kasassa! Jees, hieno tunne!!

Muuten olen onnistunut vältteleen lukemista perinteisellä tyylillä: asunto on siivottu, jotain paikkoja järjestelty sekä koneellinen pyykkiä pestynä. Niin ja sitten katsoin Pasilan ennakkojakson Yle Areenasta. Ja tykkäsin.
Enkä tietysti malttanut tarttua kirjaan vieläkään, vaan päätin odottaa Frasierin alkua ja kirjoittaa tänne.


Jospa sitten huomenna...

maanantai 24. lokakuuta 2011

Ikävän aihetta

Mulle on yksi todella iso mysteeri se, miten sama ihminen voi olla maailman raivostuttavin asia, mutta silti sellainen, jota oikeasti tulee ikävä, kun se ei ole paikalla. Lauantaista asti ollut ihanaa, kun Mikko on ollut kylässä, vaikka kyllä tää 10 neliötä pienempi asunto tuntuu heti ahtaammalta kahdelle. Kun Mikko huomenna lähtee, menee meillä ekaa kertaa menemiset sitten niin ristiin, että tulee useamman viikon (ainakin 2-3 viikonloppua) tauko tapaamisissa. Kai siihen pitää pikku hiljaa totuttautua, kun niitä on tiedossa jossain vaiheessa ammatinvalintasyistä roppakaupalla lisää ja enemmänkin.

Tammi-elokuu 2011 oli sellaista aikaa, jota on jo ikävä! ♥

Onneksi on perjantaina tulossa laskiksen tentti vielä, joten voisi yrittää keskittyä siihen sitten huomisesta lähtien... Sitä myöten on eka periodi yliopistossa paketoituna.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Syysloma: Musiikkia ja kynsiä!

Keskiviikkona lähdin Hämeenlinnaan kokoustaan ja tapaan kavereita tän syysloma aka perioditauon kunniaksi. Perjantaina sitten piti jatkaa viikonlopuksi Turkuun, mutta suunnitelmat muuttui aika yllättäen!

Perjantaina käytiin katsoon Raappanaa ja Jukka Poikaa Sirkuksessa.
En jostain syystä ja valaistuksesta johtuen onnistunut saamaan Jukka Pojasta kuin tällaisia valoilmiökuvia, mutta toisaalta, sehän on aika outo valoilmiö... Eheheheh. o.O
Sirkus ei enää keikkapaikkana oikeen iske, mun aika on ajanut sen ohi aika selkeesti. Sen huomaa, että sisustus on tosi kulahtanutta ja henkilökunta alkaa oleen jo itseäni nuorempaa, mikä tarkoittaa, että se on oikeesti nuorta! Huh. Sitten en tajua, minkä takia sinne tulee aina keikalle sellasta porukkaa jotka vaan tönii.

Lauantaina sitten tultiin Tampereelle ja käytiin Lost in Music-festarin yo-talon keikalla tsekkaamassa mm. Metsatöll ja Ensiferum.
Metsatölliä kävin muutama vuosi sitten katsomassa Suistossa (tänä vuonna jäi syystä tai toisesta menemättä) ja kyl se on edelleen hyvä! 

Ensiferumia oltiin katsomassa sen verran lähellä lavaa ja aika sivussa (pitit on pepusta) etten saanut ihan hirveen hyviä kuvia. Ihan kuin toi Metsatöllkuvakaan kauheen hyvä olis. Ensiferum toimii mun mielestä kuitenkin paremmin ulkolavalla :) 
Kivan intiimi keikkapaikka se yo-talo kuitenkin. 2.12. olisi akustista Mokomaa siellä... Hiukan houkuttaisi!

Lauantaina oli ihan jees olla vielä Hämeenlinnassa myös sen takia, koska Sanne tuli hoitoon ja vietiin se Arxin järjestämään heppatapahtumaan Aulangolle. Pieni pääsi ratsastamaan ponilla ekaa kertaa! :) Meitä aikuisia jännitti varmasti enemmän kuin sitä.

Kävin lauantaina myös käyttämässä vihdoin pois joululahjaksi saamani jalkahoitolahjakortin Kauneushuone Erja Koprassa... Oli ihanaa vain olla! Ja tuntui jännältä, kun Erja on ilmeisesti opiskellut vyöhyketerapiaa ja siinä jalkahieronnan lomassa myös etsi jalkapohjasta niskojen pisteitä. Mulla on niskat aika jumissa ja se kyllä tuntui!

Valitsin kynsilakaksi varpaisiin pitkän mietinnän jälkeen sinisen lakan ja se on ihana! Jos joku sattuisi tietämään, mistä saa tuon sävyistä (anteeksi kauhea kuva, varpaat ei oo kauheen nättejä :D ), ottaisin mielelläni vinkin vastaan! Toi on Dependin lakkaa, eikä siinä ole mitään metallinhohtoa mun mielestäni vaan on ihan tuollainen perussininen. Erjalla ei ollut enää tuota sävyä hyllyssä...
Kynsiinkin oon panostanut nyt ihan erilailla, paremmin kuin vähään aikaan. Mulla on ollut muutaman päivän kynsissä ihan vaan Lumene Natural Coden sävy 33 Trouble Maker eli glitterinen tumman harmaa. Ostin Erjalta Dependin valkoisen Cracked Effect -lakan (poikkeuksena mun aiempiin IsaDoran Graffiti Nail Top-lakkoihin!) ja laitoin sitä sitten päälle. Tuli aika makeet, kun vielä värittömän lakan laittoi päälle! En nyt oo jotenkin osannut ollenkaan käyttää kameroitani, joten tääkään kuva ei laadulla pääse kehuskelemaan. Kynnet on paljon paremman näköiset livenä.
Laitanpa nyt nää kaksi biisiä, koska oon muistaakseni joskus aiemmin julkaissut täällä jo Raappanaa ja Jukka Poikaa...
Niin se vaan syksy ja talvi selkeesti tulee tänäkin vuonna. Sen huomaa siitä, kun ei enää reggae ja muu tanssimusa iske, vaan alkaa veri vetää kohti rokkia ja metallia.

ps. Tänään satsattiin ja käytiin Jack the Roosterissa syömässä. Rakastan aurajuustoa, joten sorruin Blue Cheese Cult-hampurilaisateriaan. Suosittelen, oli nami! Roosterissa on muutenkin aika siistiä, kun saa juomaksi muumilimppaa! ♥

maanantai 17. lokakuuta 2011

On muuten eka "syysloma" sitten lukion abivuoden!

Nyt pohdituttaa eniten se, miksei junafirma ole voinut skannata sivuilleen niitä paperisia aikatauluja? Kun toi verkkokauppa kräkää, olisi niin ihana vaan nopsaan avata sellainen haluamaltaan rataosuudelta ja katsoa, monelta pääsee minne haluaakin mennä... Välillä tuntuu, että kaikkialla yritetään panostaa koko ajan kaikkeen hienoon ja moderniin, kun oikeesti varmasti tuollaiset "vanhatkin menetelmät" riittäisi ihan hyvin ja toimisi vielä paremmin.
Expressbusin sivuilla aikatauluhaku toimii tosi hyvin.

Tänään oon "kovasti" yrittänyt lukea huomiseen kansiksen tenttiin... mut vähän on tuntunut vaikeelta. Keskittymiskyky nollassa.

Tuossa kadulla rempataan jotain putkia, ja meidän korttelista on katkeamassa lämmöt tänään klo 23 alkaen vuorokaudeksi. Onneks ei oo ollut vielä pakkasia ja patterit sun muut olleet vielä muutenkaan lämpöisinä, enköhän selviä. Jos musta ei kuitenkaan kuulu mitään enää tän jälkeen, palelluin yöllä.
Ne on tänään kolistelleet ja hitsailleet sun muuta koko päivän tuossa kadulla ja ilmeisesti sitten jatkavat koko yönkin (?) ja ainakin huomisen. Toivottavasti valmistuisi pian, koska toi on nykyisellään tosi ahdas, kun on 2/3 tiestä kuopalla.

Huomenna pitää muistaa herätä ajoissa ja lähteä yliopistolle tenttiin tosi hyvissä ajoin, koska se pidetään samassa auditoriossa, jossa meillä on luennotkin olleet tähän asti, ja luennoilla ainakin siellä on ollut aina muutama ihminen istumassa rappusilla... :s Ei siis mikään houkutteleva tenttisali niin isolle porukalle.
Toivottavasti perioditaukoviikko vähän rajoittais osallistujamäärää!

Huomenna lähdetään illalla tentin jälkeen luokan kanssa kierteleen keskustan räkälöitä. NAMI!
Ja loppuviikko meneekin varmaan taas parissa muussa kaupungissa reissatessa. Eilen laskeskelin, että muutaman viikon sisään on nähty ainakin Helsinki, Hämeenlinna, Parola, Tampere, Turku ja Jyväskylä. Jo on liikkuvaista elämää!

ps. Viime torstaina oli Hämeenkadun appro ja oli tosi jees saada vanhoja kavereita tänne käymään! Visuaalista todistusaineistoa mulla itselläni ei kauheesti oo, mutta Lauran blogista nyysin muutaman kuvan:
Olen aina halunnut nojailla kiukaaseen.


Nämä tohtorit kiittävät!

tiistai 11. lokakuuta 2011

Haalaripostaus

Nyt iski haalarikriisi ja paniikki torstain approa silmällä pitäen. Alku syksystä meille lupailtiin, että uudet haalarit tulis ennen approa, mutta viime viikkoina en ollut enää uskonut siihen. No ne nyt kuitenkin tulivat! Ja kävin tänään toimistolta ne hakemassa. Hieman mietityttää, kun perjantain tenttiin pitäisi oikeesti aloittaa vihdoin lukemaan, että saanko aikaiseksi ommella kaikkia merkkejä... Niitä on laskujeni mukaan kuitenkin kertynyt se parisenkymmentä. Ja lisäksi pitäisi vanhoista ainakin irroittaa Hämeenkadun appron merkit, jotta saan suoritettua seuraavan tutkinnon!
Tällaiset on nämä vanhat haalarit. Etualalla näkyy jonkin
verran approjen merkkejä ja ne tietty pitää jossain vaiheessa
siirtää kaikki uusiin.

Vähän kyllä luulen, että en meinaa ahkeroida tällä viikolla näiden merkkien kanssa vaan menen siitä missä aita on matalin. Ehtiihän noissa vihreissä sitten seikkailla vielä monen monituista vuotta...
Suunniteltiin kavereiden kanssa jo jotain seikkailua ensi viikoksikin ;)

Torstaina tosin olisi kuulemma ompeluetkotkin ennen approa, voinhan silti merkkien, neulan, langan ja uusien haalareiden kanssa sinne suunnata, vaikka tunnustaisinkin lilaa sitten illalla.

Tällaiset nämä uudet haalarit on ja tuo läjä on kiinnitettäviä
merkkejä... Onnistuin valitseen sopivamman koon kuin
viimeksi :) Miinuksena vois sanoa sen, ettei näissä ole
reisitaskua. Pitänee nyysiä vanhoista se jossain välissä.

Lupasin aiemmin olla ostamatta mitään muuta kuin ruokaa tällä viikolla, mutta joudun ehkäpä perumaan sanani, mikäli aion hankkia ainejärjestön merkin noihin uusiin haalareihini. Ehkä se ei oo niin vakavaa? Ehkä siellä etkoilla ei oo sit kauheesti enempää kivoja merkkejä myynnissä... :)





Hiemanolis tehnyt mieli myös ostaa Juveneksen kirjakaupasta Juvenes-termosmuki (6,50e), mut onneks sain hillittyä itseni selittämällä, etten tarvii niitä enää niin paljoa, kun en junaile... Kyllä noi muutama saa luvan riittää!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Home Sweet Home

Oma koti on vaan niin parasta!♥ 

Olen perjantaista asti ollut vihdoin kotona. Äiti toi silloin mulle uudet verhot, ihanat Vallilan siniset Kelohongat. Oltiin ilmeisesti mitattu syyskuussa vähän pieleen verhojen pituus, sillä noi osuu tällä hetkellä lattiaan; pitää jossain vaiheessa tehdä jotain alareunoille... Samalla sain siis myös ne tavarat, lähinnä ison kasan kirjoja ja jonkin verran vaatteita, joita oon käyttänyt syyskuussa Hämeenlinnassa oleillessani.

Tavaroiden asettelu ja sisustaminen ei edennyt mihinkään viikonloppuna, koska oli parempaakin tekemistä. Oli ihana saada olla ekaa kertaa sitten muuttojen kunnolla ihan kahdestaan... 
Sen lisäksi yllätin itseni raahautumalla lauantaina aamulla muokkaukseen. En ole harrastanut mitään vastaavaa liikuntaa sitten ööh... lukioliikunnan? Harmi, kun tuskin pystyn tai edes on mahdollisuutta joka lauantai ryhtyä vastaavaan.

Tänään sitten kaiken nettisurffauksen lisäksi olen onneksi saanut aikaiseksi laittaa tavarat paikoilleen, imuroida ja laittaa maton lattialle. Nyt viimeistään koti tuntuu kodilta ja on kiva olla.
Ja jos tuntee mut ennestään, voi ihmetellä ja olla ylpeä: nurkissa ei ole kasoja tai nyssäköitä (jollei läppärilaukkua ja edellisen tekstin lamppua lasketa)! Kaapit on tässä asunnossa aika huonot, mutta niin vaan oon saanut tavarat jemmattua :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Hullut päivät

Kohtalokasta asua samassa kaupungissa Stockmannin kanssa, ainakin hullareiden aikaan!
Keväällä ei kyllä huvittanut kun kerran käydä Helsingin keskustassa ryysistelemässä, vaikka Pasilasta pääsikin kätevästi töiden jälkeen...
Nyt sen sijaan kävin keskiviikkoaamuna ensin hakemassa katalogin, jota selattiin iltapäiväluennolla oikein porukalla. Luennon jälkeen ryysisteleen ja mukaan tarttuivat mm. The Tourist-dvd, Frasier S1, tuparilahja Mikolle, irtareita ja alushousut. Ja pehmis, joka mentiin syömään ulos kadulle. Olen siis syönyt lokakuussa pehmistä ulkona T-paitasillani! Suomen syksy... ;)

Torstai oli hullarivapaa päivä, sillä silloin suunnattiin Kauppakadun approon Jyväskylään. Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa...

Perjantaina sit pääsin vihdoin kotiin, ja ennen kuin vanhemmat tuli tuomaan mun tavaroita, piipahdin taas vaihteeks siellä Stockalla. Mukaan tarttui vanulappuja, Garnierin meikinpuhdistusliinoja, T-paita Mikolle ja vieraille tarjottavaksi 5kpl haamumunkkeja. Lauantaina käytiin Mikon kanssa taas hullareilla. Ostin Isa Doran Graffiti Nail Top-lakan (sävy 807 Pink Bite) ja tehtiin ruokaostoksia (herkkuja!!) aika reippaasti.
Tänään sitten oli pakko mennä taas, koska äiti soitti ja pyysi mua hakemaan sieltä Yki Nummen Modern Art -pöytävalaisimen (199,00e). Lisäksi piti ostaa kynsilakanpoistoainetta, koska onneksi huomasin edellisen pullon olevan melko tyhjä. Tulipa sitten samalla piipahdettua taas Herkussa ja teinkin äsken ihanaa kanasalaattia! <3

Ryysistelyn puolesta tää sunnuntai oli paras päivä, koska siellä mahtui ihan kivasti liikkumaan.

Ei kyllä yhtään huvita laskea, paljon tän viikon aikana on oikeasti palanut rahaa.

Ja ensi torstaina vielä Hämeenkadun appro. Sitä ennen en osta yhtään mitään, paitsi ruokaa.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Look Around!


Ollaan vähän puhuttu siskon ja äidin kanssa joulushoppailureissusta jonnekin eurooppalaiseen kaupunkiin. Ilmassa on lennellyt kaikkea Amsterdamista Berliiniin... Ja ajankohdaksi on mietitty joulukuun ekaa viikonloppua, koska silloin ei ole mulla vielä ihmeempiä, ei välttämättä pitäis olla 2. periodin tenttejäkään, ja maanantaina missaisin max saksan tunnin, mikä ei, Berliinin ollessa kyseessä, olisi mikään katastrofi! :D

No mutta sitten keksin, että "hei, RHCP:hän on nyt kiertueella!" Ja kippaskappas:
Red Hot Chili Peppers konsertoi Berliinissä 4.12.!!


Joko ostetaan lentoliput ja varataan hotelli? Konserttilippuja nimittäin saisi vielä! ♥

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Finally headphones!

Ostin eilen heräteostoksena Turun Sokos Wiklundilta On Earzin LolliPOP -kuullokkeet. Mulla ei itseasiassa oo aikoihin ollut kuullokkeita, koska Mikko sosialisoi mun nappikuullokkeet keväällä ja traguksen takia en ole vielä uskaltanut alkaakaan käyttää sellaisia uudelleen (ettei paraneminen häiriinny ja ettei se mene vinoon; siinä on barbelli eli vois oikeesti napit haitata). Enkä ole aiemmin halunnut sitten hankkia ihan oikeiden kuulokkeiden näköisiä... Mutta nyt on siis ihan pakko hehkuttaa! Katsoin Salkkarit hetki sitten ja kuuntelin äänet näillä. Eikä voi muuta sanoa kuin vou!
Nämä ei meinaan edes ole kauheen hyvät tai mitenkään pro-käyttöön tarkoitetut, mutta voi ihana.: ei missään nimessä kuullosta läheskään yhtä hyvältä telkassa äänet! :D

Hinta oli 3+1 päivien alennuksella 16,90e (norm. 24,90e).

Olipa sitten pakko vierailla On Earzin sivuillakin. Toi etusivun biisi on aika jees. Yritin löytää sitä tänne videona tms. mutten edes onnistunut keksiin, mikä se on! Varmaan Mademoiselle Lunan joku remix, mutta mikäköhän... :s
Oon Repeatilla kuunnellut sitä nyt puolisen tuntia!

Voisi pian oikeesti lopettaa tän tuhlailun. Ehkäpä sitten, kun pääsen kotiin. Pitäisi tapahtua ensi viikolla :)

Oon kyl aika material girl eli jos ton hyvän biisin korvaisi tää...