Eilen illalla, kun olin noin puolivälissä, ajattelin, että "No oli tää ihan kiva kirja". Oli siis pakko lukea, kun sattumalta syksyllä Kirjamessuilla satuin kuulemaan Arktisen banaanin ständillä, kuinka Roman Schatz kertoi silloin vasta ilmestyneestä kirjastaan. En tosin osannut sen jälkeen kunnolla odottaa, millainen kirja olisikaan oikeasti.
Ehkä odotin enemmän? Odotinko?
Toisaalta kirja oli juuri sopivan paksuinen, että sen lukee läpi noin kahdella junamatkalla välillä Hml-Pasila, jos junat on vähän myöhässä... Tunnustan kyllä, että muutaman kymmenen sivua luin illalla kotona. Kirjassa on 156 sivua. Kirja oli kevyttä luettavaa ja luvut sopivan pituisia (parista sivusta reiluun kymmeneen) ja tapahtumat - on se tunnustettava - tempasivat mukaansa. Näin jälkikäteen ehkä tulee mieleen Juha Vuorinen, tai ei ihan kuitenkaan... en ole lukenut tarpeeksi eri kirjailijoiden kirjoja, jotta osaisin sanoa, kenet Schatzin tyyli tuo mieleen.
Ehkä juuri keveyden ja ohuuden takia uskallan ehdottaa tätä jollekin muullekin luettavaksi. Tapahtumat ei noilla sivumäärillä ehdi junnata ja tietenkin on se Happy Ending eli nais- ja miespoliisi löytävät toisensa.
Että näin tänään.
Ps. Mäkkärin fiestasalaatti on aikas namia! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)