maanantai 27. helmikuuta 2012

Ihan ensimmäinen Elokuva-akatemiapalkintogaalayöni!

Kuvalähde: AmeyawDebrah.com

...Tykkään suomen kielestä ja siitä, että voi tehdä pitkiä, epäselviä ja hauskoja yhdyssanoja! :)

Mutta siis niin. Viime yönä tosiaan tuli valvottua ensimmäistä kertaa Oscar-gaalan äärellä. Ensin punainen matto klo 00:00-03:00 ja sitten itse juhlaa lopunviimein aamu seitsemään asti. Ja hyvin pysyin hereillä - yllättäen jopa ilman kahvia!

Yöllä (silmät ristissä, myönnän!) tuli kirjoitettua erääseen paikkaan tällainen teksti otsikolla Oscar-valvojaiset:

Muutama vuosi sitten mua ihan oikeasti harmitti, kun ei koulun takia ollut mitään mahdollisuutta valvoa koko yötä ja katsoa Oscar-gaalaa. Tänään päivällä keksi, ettei mun tarvitse olla huomenna/ tänään maanantaina skarppina kuin vasta iltapäivällä eli pystyn katsomaan Oscarit ensimmäisen kerran ikinä ihan kokonaan - punaiselta matolta viimeiseen ohjelmanumeroon asti!

En ollut ennakkoon kiinnittänyt ehdokkaisiin oikein mitään huomiota, mutta nyt luonnollisesti tuli tsekattua kaikki ehdokkaat (Oscar Nominees 2012)... Ja yllätyin, että oli aika monta tuttua leffaa ehdolla. Olen vuoden aikana nähnyt Midnight in Paris, The Descendants, Kung Fu Panda 2, Harry Potter and the Deathly Hollows pt. 2, The Adventures of Tintin, RIO ja Tree of Life, josta on kyllä pakko tunnustaa, että se on ainoa leffa, josta olen koskaan lähtenyt kesken pois elokuvateatterissa... Hieman liian taiteellista tavaraa mun makuuni :/
 
Paljon hyviä leffoja on näkemättä ja tähän mennessä on jo jaettu sen verran näitä palkintoja, että voin todeta, että Hugo on melkein pakko käydä katsomassa. Se on voittanut jo neljä palkintoa ja tarina kuullostaa sen verran koskettavalta, että tuskin kaduttaisi. 
Yö on ihmisen parasta aikaa ja ajan voi käyttää tehokkaasti yölläkin. Olen vihdoin ehtinyt miettiä kunnolla kesätyönhakua ja hoidella muitakin asioita, joita ei ollut menneellä viikolla aikaa edes ajatella. Positiivisinta on, ettei mun ole tarvinnut keittää edes kahvia ja kello on jo 5:13. Enää vajaa kaksi tuntia ja pääsen unille. 
Varmasti yritän katsoa Oscar-gaalan toistekin, jos vaan tarjoutuu tilaisuus :)

Ja
todella positiivinen mieli tuosta valvotusta yöstä jäikin. Näin aamulla voisi tuloksia hieman koota yhteen, kun pystyn jälleen ajattelemaan selkeästi (en halua miettiä, millaisia työhakemuksia tuli yöllä kirjoitettua! :D )

Parhaan elokuvan palkinnon voitti The Artist, joka oli Hugon lisäksi saanut useampia ehdokkuuksia. Sen pääosanäyttelijä Jean Dujardin voitti myös parhaan miespääosan palkinnon. Itse olisin siinä kategoriassa liputtanut The Descendantsin George Clooneyn roolisuoritukseen, mutta toisaalta, en voi tuomita, kun en kaikkia ehdollaolijoita ole seurannut :) The Artist voitti myös Directing ja Costume Design -palkinnot.

Parhaan naispääosan palkinto meni odotetusti Meryl Streepille Rautarouva-elokuvasta. Sen aion viimeistään vuokrata, kunhan ehtii dvd:lle.
Octavia Spencerin puhe (paras naissivuosa) oli kyllä todella ihanaa katsottavaa! Suosittelen kaivamaan youtubesta tms. Mä tulin onnelliseksi, kun näin hänen reaktionsa.

Näistä mun elokuvista Midnight in Paris voitti Original Screenplay -palkinnon ja The Descendants Adapted Screenplay -palkinnon. Olen iloinen myös niistä, koska tarinat on molemmissa oikeasti hyvät.

Mun on lisäksi pitänyt jo pitkää _ostaa_ Rango dvd:llä, ja nyt kun se voitti parhaan animaatioelokuvan palkinnon, täytynee toteuttaa tämä aikomus!

Ja jos määristä puhutaan, Hugo sai loppupeleissä 5 palkintoa, The Artist 4 ja Iron Lady 2.

Loput palkitut pystyy tarkistamaan mm. tuolta yöllä linkittämältäni Oscars Nominations 2012 -sivulta :)

ps. Oli hauska myös huomata jossain vaiheessa yötä, että vastapäisessä talossa eräässä asunnossa valvottiin ja katsottiin samaa ohjelmaa!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

This is what I call stress.

Jos normaalisti saat opintopisteitä istumalla luennoilla (joka ei ole pakollista) ja tekemällä tentin, miksi pitäisi ottaa kursseja, joissa työmäärä on ainakin kolminkertainen ja noppia saa puolet vähemmän? Missä järki?!
Noh, itsehän kurssini valitsin ja tein itselleni seuraavanlaisen jakson:

  • Julkiset rahoitusjärjestelmät (6op)
  • Englannin kirjallinen taito hallintotieteilijöille (3op)*
  • Saksan kielen suullinen taito (3op)*
  • Venäjän kielen jatkokurssi I (3op)
  • Vero-oikeuden perusteet (5op)
  • Liikekirjanpidon perusteet (5op) > verkkokurssi*
  • Talousmatematiikan perusteet (3op)*
  • (Johdatus oikeusjärjestelmään (3op) > tentin)
Limen väriset kurssit ovat työllistäviä. Ja osa kursseista jatkuu ensi periodiin, vaikkakin käytännössä vain muutaman viikon (*). Jotenkin hommat on päässeet kasaantumaan tälle viikolle.
Kirjanpidon viikkotehtävän tajusin onneksi tehdä viime viikolla pois alta, ja seuraavan DL on vasta viikon päästä. Enkun kotitehtävän voi myös tehdä ensi viikolla, mutta tämän viikkoista en ollut tajunnut tehdä viime viikolla. Saksan tunnillekin olisi pitänyt valmistella juttuja, mutta onneksi suullisella kurssilla pystyy paikkaamaan omalla mielikuvituksella mahdollisia puutteita...

Jäätävää on kuitenkin, kuinka lahjakkaasti olen unohtanut matikan laskusääntöjä -varsinkin jos huomioidaan, että lukiossa tuli luettua pitkä matikka tosi pitkänä (18 kurssia muistaakseni). Esimerkit käydään läpi luennoilla maanantaisin, joka on ollut mulle nyt kolme kertaa huono ajankohta, koska mennyt päällekkäin sekä venäjän että vero-oikeuden kanssa, jotka olen tietty priorisoinnut tärkeämmiksi... Apua ei siis "pakollisiin" harjoituksiin saa oikein mistään koulun tarjoamasta materiaalista. Ahkera olisi tietenkin ehkä etsinyt jonkun kirjan käsiinsä. Mutta en ole ehtinyt. Eilisen illan tappelin muutaman laskutehtävän kanssa. Toivottavasti huomisen jälkeen tiedän, miten ne kuuluisi laskea.

Perjantaina sen sijaan olisi klo 10-12 Julkisten rahoitusjärjestelmien tentti ja 10-12 vero-oikeuden tentti. Lisäksi venäjän tentti on 12-14. Valitsin vero-oikeuden siihen aamupäivälle; rahoitus tarvii käydä tekemässä uusinnassa (pitää opetella teorian lisäksi laskuja). Muuten tosi jees, paitsi, että tajusin pari tuntia sitten tarkistaa sen vero-oikeuden tentin ajankohdan. Kappas. Sepä onkin 9-13. Damn! Tarkoittaa sitä, että mä, joka istun neljän tunnin tenteissä oikeasti neljä tuntia, joudun tekeen sen kolmessa tunnissa. Toivottavasti ei ole kauheen monimutkainen tentti!

Mutta hieman jännittää nyt tentteihin valmistautumiset, koska normaalisti valmistaudun aina edellisenä iltana. Mites nyt, kun on kaksi? Olen yrittänyt tässäkin priorisoida vero-oikeutta tälle päivälle/ illalle ja venäjää huomiselle, varmaan kuitenkin tarvii vielä huomenna aamulla herätä vero-oikeutta lukemaan. Vero-oikeuden peruskurssi on kuulemma sellainen, jonka tosi monet ovat reputtaneet ekalla kerralla, siksi hieman ennakkojännitettä havaittavissa sen suhteen, vaikka asiat onkin sinänsä jo ennestään tuttuja amk:sta. Huoh...

Niin ja pahoitteluni sille, jonka olisi pitänyt saada toi kirja lainaan kirjastosta viime perjantaina... Se on edelleenkin mulla. Lue sä sitten vaikka uusintaan ajoissa.

Hitsi.

ps. Aamu alkoi sillä, että Robin oli Aamu-tv:ssä "keikalla" ja jouduin kuuntelemaan Frontside Ollien nyt siis kahdeksannen kerran. Ei päivästä voi tulla hyvä sen kokemuksen jälkeen. En ihan kauheesti innostu siitä biisistä.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Päivän kodinkone

on.... kahvinkeitin! Mutta ei varmastikaan siitä syystä, joka olisi todella ilmeinen. Ehei.
Kahvinkeitin on päivän kodinkone ei sen takia, koska sillä saa keitettyä kahvia, vaan sen takia, koska sillä saa keitettyä vettä! Kyllä :D Normaalisti keitän kahvinkeittimellä myös teeveteni, mutta tänään en ole juonut teetä vielä kupillistakaan. Olen keittänyt tähän mennessä kuitenkin jo laskelmieni mukaan kahdeksan pannullista vettä.

Tänään kuumat vedet ovat menneet projektiini pakastelokeron sulatus. Lähtötilanne aamulla klo 11:00 oli tämä

Pakastelokeron oikea seinä menee tuossa tumman viivan kohdalla ja jäätä siis on yhteensä sen ympärillä reilu 10 cm paksuudelta. Alapuolen muovipohja ei ole oikeassa reunassa enää kannakkeissaan, siksi lokero näyttää vinolta tai jotain... Muovipohjan ja lokeron pohjan väliinkin oli tullut paksu kerros jäätä.
Ja näsäviisaimmille tiedoksi, jäätä on tullut mun asumiseni aikana lisää max sentti joka suuntaan eli tosi paksu ylläri oli tuolla, kun muutin.

Klo 13:30 keskeyttelin sulattelua ja laitoin takaisin jäähdytyksen, koska lähdin koululle luennoille kahden jälkeen... Tilanne jatkui 19:40 tällaisesta tilanteesta


Muodot ainakin on ihan kivasti pyöristyneet!

Tätä kirjoittaessa klo 21:30 voin hehkuttaa, että äsken kävin jo tiputtelemassa noi sisällä olevat jäät pois sieltä vihanneslokeroon, joka on melkein täynnä nyt sitä jäätä sitten. enää on oikean seinän ja jääkaapin seinän välissä sulatettavaa. Hiphei! Ja vanhoille aamulehdillekin on löytynyt tänään käyttöä, kun olen lattiaa koittanut suojata niillä. Varmuuden vuoksi.

Ja nyt oikeestaan projekti on ohi... Jouduin pitää taukoa kirjottamisesta, jotta sain siivottua ja otettua tällaisen jälkeen-kuvan.


Ja tässä siis vielä päivän sankari, jonka ansiosta mulla on edes mahdollisuus mennä tänään ajoissa nukkumaan

Mun oma Boschini ♥

Nyt on meinaan hyvät kelit sulatella noita pakastimia.
Suosittelen!

45 kysymystä ja vastausta


Oikeesti vihaan kaikkia kyselyitä ja tässäkin oli muutama oikeesti tyhmä kysymys, mutta koska Ninni haastoi "kaikki" tekemään tän, niin kai mäkin sitten. Kun en sen nuukailukuuhun pysty osallistumaan :D Ja nyt on paljon aikaa, kun pakastelokerossa on karmeet jäät, joten sulattaminen kestää.


Jos joku muukin haluaa, saa näihin vastailla. Ei ole kuitenkaan pakko. En lupaa tulla lukemaan.


Tätä GG Caravanin biisiä oon fiilistellyt viime viikolla kovasti:




01. miten menee ?
Ihan kivasti, tulin puolisen tuntia sitten koulusta :D


02. miten juot kahvisi ?
Tavallinen kahvi mustana ilman makeeta.


03. onko sinulla lempinimiä ?
En oikeen tiedä :D Oon tylsästi Tiina vaan. Ehkä Tinke jollekin ja jollekin voin olla edelleen Tintti tai jotain. Saa kertoa, jos teistä mulla on lempinimiä!? :D


04. mitä lajia haluaisit harrastaa, mutta et voi ?
Lumilautailua! En tiedä, miksen voi, joten kai voisin. Ehkä se on vaan viitsimisestä kiinni :D Eikun hei, pilatesta haluaisin harrastaa, mutta se on aina samaan aikaan kun mulla joku luento! Mur. Niin ja integral-joogaan olisin kans halunnut, mutten saanut paikkaa ryhmässä.


05. minkä värinen possu olisit, jos olisi pakko?
Tumman ruskea!


06. onko sinulla koskaan ollut salaista ihailijaa ?
Ehkä joskus..


07. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla ? missä ?
Onhan noilla leireillä ja saunailloissa tullut käytyä...


08. oletko koskaan itkenyt katsoessasi elokuvaa ? jos, niin mikä elokuva oli kyseessä ?
Bambi ja leijonakuningas. Oli sit kans pari vuotta sitten joku, mutten nyt muista mikä... öö. Noni: Finding Neverland ja Brokeback Mountain. Molemmat löytyy mun leffahyllystä.


09. mikä on lempielokuvasi ?Tykkään kovasti Stieg Larssonin Millenium-trilogian ruotsalaisfilmatisoinneista. Sit tykkään myös Yön ritarista ja uudemmista Bondeista, joissa on Daniel Craig. 


10. mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
Punaviiniä. 


11. olisiko elämäsi erilaista ilman alkoholia?
En usko. Vähän ehkä vois olla nihkeempää noihin isompiin opiskelijatapahtumiin lähteminen.


12. tiedätkö miten alkoholia kuuluu käyttää ?
Mikäs kysymys tää on? :D En mä mikään ammattilainen oo, mutta ihan tyytyväinen taitoihini.


13. oletko koskaan lentänyt ulos baarista ?
En todellakaan :D


15. milloin olet seuraavan kerran humalassa ?
Torstaina Turun Pikkulaskiaisessa. Saa tulla moikkaamaan.


16. paidan väri, joka on nyt päälläsi ?
Musta


17. ketä halasit viimeksi ?
Äitiä ♥


pahinta seuraavissa asioissa on... ?


nimessäni
Ei siinä mitään vikaa ole. Kovasti vaan i-kirjaimia.


koulussani/ työssänitykkään! :D 
Varmaan joskus joillain luennoilla turhauttaa istua, kun oon niin tunnollinen.. 


lemmikissäni
se asuu Turussa ♥ 


kotikaupungissani
Ei siinä ennen mitään vikaa ollut; nyt tuntuu kovin hiljaiselta. 


naapureissani
Ei tällä kertaa oo mitään vikaa... Yläpuolelta kuuluu aina välillä jotain, mut muuten on silleen ihan mukavan rauhallista.


kesässä
Viileät päivät.


22. oletko koskaan saanut 10 todistukseen ? jos olet, mistä aineista ?
Vaikka mistä. Tosin enää lukion jälkeen noin isoja numeroita ole viljelty.


23. minne avainnippusi avaimilla pääsee ?
kotiin, kotiin, paholle, pulloon, polkupyörään ja polkupyörän varalukkoon.


24. milloin viimeksi söit lääkkeen ?
Tammikuussa oli pientä flunssanpoikasta.


25. oletko suudellut ketään kaverilistallasi olevia ?
Olen.


26. stressaako ?
Semisti koko ajan, vaikka yritän olla ressaamatta, mutta teen sen itselleni tahalleen.


27. ärsyttävin tapa herätä ?
Isot autot ikkunan alla. Siis joku lumenjyrsijä, arfalttikoneet tai lumiaura. Niin ja tietty vessahätä keskellä yötä.


28. tunnetko henkilöä, josta olet pitkään yrittänyt päästä väkisin irti, mutta hän ei vain tajua ?
Tunnen.


29. mikä olisi todennäköisin syy siihen, että olet jäänyt auton alle ?
Oon juossut tien yli väärästä kohtaa, mutten ollut tarpeeksi nopea.


30. mitä teit ennen näihin kysymyksiin vastaamista ?
Taitoin pakastelokeron taas sulamaan.


31. viimeisin asia, jonka joku sinulle osti ?
Äiti osti viikonloppuna pari lautasta ja iskä sen design pääkaupunki 2012 muumimukin Hurraa! 


32. erikoisin paikka, jossa olet nukkunut ?
Koulun lattia? Leirikeskuksen sohva? Pukuhuoneen penkit? Ei nää nyt niin erikoisia oo. 


33. eksoottisin eläin, jota olet koskenut
varmaan käärme.


34. millainen riitelijä olet ?
Pitkävihainen. En suosittele kokeileen. 


35. mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista suruista ?
Yksinolo ja peitto ♥


36. millaista insidehuumoria sinulla on ystäviesi kanssa ?
Riippuu niin ystävistä... Kaikkien kanssa kyllä aika huonoa :D 


37. oletko koskaan seurustellut saman henkilön kanssa kahdesti ?
Olen. 


38. onko sinulla joitain outoja pelkoja? mitä?
Pelkään viemärionnettomuuksia.


39. mitä olet halunnut, mutta et ole saanut ?
Varmaan asuntoa tietystä Toasin talosta, mutta sinne on niin kauhee jono ettei oo vielä ollut mitään tsäänssiä :D 


40. mitä laittaisit jäätelöannoksen päälle?
Suosittelen Pirkan tervajätskiä ja mustikkakastiketta! :)


41. entä pizzan päälle ?
Kana, katkarapu, aura, herkkusieni. Sit tietty vois laittaa lisäks vaikka jauhelihaakin, mut yleensä 3-4 on se fantasiapitsan määrä. Jos kotona teen, laitan jauhelihaa, tomaattirenkaita, sipulia ja ehkä niitä herkkusieniä ja auraa.


42. oletko koskaan haaveillut tietystä talosta ?
Hei oon! Just toi 39. kysymyksen kerrostalo :D 


43. koska viimeksi puhuit englantia ?
Tänä aamuna itsekseni, kun käänsin UtaSportin talviliikuntaviikon mainosta :D


44. pahin haava/ murtuma tms., mikä sinulla on ollut ?
Joskus ala-asteiässä tuli kaaduttua luistellessa oikean jalan päälle ja se siinä sitten iloisesti napsahti poikki. Sit siinä kipsissä tuli hoitovirhe ja kantapäähän pääsi syntymään sellainen pieni kuolio ihoon. Tästä oppineena suosittelen kaikkia oikeesti pitään meteliä siellä lääkärissä jos jonnekin sattuu oikeen kunnolla, että se selvitetään, mitä siellä on menossa. 


45. millaisesta mukista joit viimeksi jotain ? mitä joit ?
Juveneksen pahvimukista kahvia mustana ilman sokeria, kuten ekassa kysymyksessä mainostin :)